Vesiralliryhmät

Lapsen jaksaessa uida 25 metriä ilman pysähdystä, hän voi ilmoittautua Vesiralli 1&2 ryhmään.

Mitä Vesiralli on?

Kursseilla käydään läpi kaikkien uintiurheilumuotojen perusteita. Vesipallo, uimahypyt sekä uintitekniikat (vapaa-, selkä-, rinta- ja perhosuinti) tulevat lapselle tutuksi kurssin aikana. Tavoitteena on haastaa lasta liikkumaan vedessä mahdollisimman monipuolisesti. Taidon ja tekniikan harjoittelua painotetaan, mutta myös ketteryys ja monipuolisuus on vahvasti otettu huomioon. Vesiralli kestää pääsääntöisesti vuoden ja siitä suoritetaan osiot 1 & 2 ja 3 & 4. Kurssien mainokset löydät täältä.

Kurssien kokoontumispäivät löydät täältä.


Ensimmäisen puolen vuoden aikana suoritetaan 1 & 2 kurssit joilla harjoitellaan uintimuotojen kannalta tärkeitä ja olennaisia asioita, kuten hengitystä, kehon hallintaa sekä erilaisia temppuja ja taitoja. Toisen puolen vuoden aikana suoritetaan 3 & 4 kurssit joilla harjoitellaan kokonaisvaltaisia suorituksia.

Lapsi etenee kurssilta seuraavalle kun hän on suoriutunut tarvittavista tehtävistä.

Vesiralli 1 & 2 on tarkoitettu 6-10-vuotialle lapsille, jotka osaavat uida 25 metriä.

Vesiralli 3 & 4 on tarkoitettu 7-10-vuotiaille lapsille, jotka osaavat uida 100 metriä.


Missä ja milloin?

Ryhmät kokoontuvat Vesikossa: lauantaisin klo 8.15 -10.15 ja sunnuntaisin klo 15.35-16.15. Vetrealla sunnuntaisin klo 14.35 - 15.15. Rantakylän uimahallissa sunnuntaisin klo 15.35-16.15. Uintiaika on 40 min/ryhmä.


Hinta ja ilmoittautuminen

Kevään tai syksyn vesiralli kestää 13 kertaa ja kurssi maksaa yhdeltä kaudelta 105 € + 15 € jäsenmaksu/lapsi. Maksu sisältää uintimerkin.

Kaudella tarkoitetaan joko kevät- (tammi-huhtikuu) tai syyskautta (elo-marraskuu).

Ilmoittautuminen ryhmiin tapahtuu ilmoittautumisohjelman kautta kohdasta ilmoittautuminen. Samasta kohdasta löydät myös tiedon ilmoittautumisen alkamisesta.


Ryhmän vastuuohjaajat

Lauantai Vesikko: Emilia Silvast, emilia.silvast(at)hotmail.com

Sunnuntai Vesikko: Iida Hirvonen (VR 1&2), iida.hirvonen(at)hotmail.com, Wilma Niskanen (VR 3&4), wilma.niskanen(at)joensuunuimaseura.fi

Sunnuntai Rantakylä: Janessa Silvennoinen,  janessa.silvennoinen(at)hotmail.fi

vesiralli(at)joensuunuimaseura.fi

Lisätietoja: 044-0991907


Vapaat paikat syksyn 2016 vesiralliryhmiin, paikkatilanne päivitetty 8.8.


Paikka       Allas                        
Päivä     Kellonaika           Ryhmä      Vapaat paikat   Lisätietoja

Vesikkohyppyallas  La
8.15-8.55VR 1/25
ilmoittautuminen alkaa 5.8.
VesikkohyppyallasLa8.55-9.35VR 1/21
ilmoittautuminen alkaa 5.8.
VesikkohyppyallasLa9.35-10.15VR 3/40
ei ilmoittautumisia ryhmään
Vetrea25 metrin allasSu12.45-13.25VR 1/26
ilmoittautuminen alkaa 5.8.
Vetrea25 metrin allasSu14.35-15.15VR 1/22
ilmoittautuminen alkaa 5.8.
Vetrea25 metrin allasSu15.15-15.55VR 3/40
ilmoittatuminen alkaa 5.8.
R.kylä25 metrin allasSu14.55-15.35VR 1/25
ilmoittatuminen alkaa 5.8.
R.kylä25 metrin allas   Su15.35-16.15  VR 1/20
ei ilmoittautumisia ryhmään
R.kylä25 metrin allasSu15.35-16.15VR 3/40
ei uusia ilmoittautumisia ryhmään
Vesikko25 metrin allasSu16.35-17.15VR 1/20
ei uusia ilmoittautumisia ryhmään
Vesikko25 metrin allasSu16.35-17.15VR 3/4
0ei uusia ilmoittautumisia ryhmään
Vesikko25 metrin allasSu17.15-17.55VR 1/20ei uusia ilmoittautumisia ryhmään
Vesikko25 metrin allasSu17.15-17.55VR 3/4
0ei uusia ilmoittautumisia ryhmään
Vesikko25 metrin allasSu17.55-18.35VR 1/20ei ilmoittautumisia ryhmään